Klikkaamalla kuvia saat kuvista suuremman


Asunnon vaihto tuli ajankohtaiseksi kasvettuani "miehisempään" kokoon. Isompi terraario olisi ollut turhan kallis ja vähän turhakin koska terraarioni ei tarvitse olla ihan vesitiivis. Niinpä "näppärät" omistajani päättivät ruveta itse rakentamaan uutta kämppääni. Kämppän rakennus alkoi 15.6.02 ja valmiiksi se tuli 6.7.02 jolloin myös nukuin siellä ensimmäisen yön. Tällä sivulla on kuvia ja rakennusohjeita eri rakennusvaiheista.

Rakennustatarvikkeet:

- Pleksilasi eli akryylimuovi
- Lastulevyä
- Puu- tai alumiinilistaa
- Maalarinteippiä
- Puuliimaa
- Lasitussilikonia (Casco, Lasittamiseen ja akvaarioiden tiivistämiseen)
- Ruuveja
- Magneettisalpa 2kpl
- L:n muotoiset puukulmat 2kpl
- Kumimatto
- Pianosarana
- Pikaliima

Rakennuksessa tarvittavat työkalut:

- Jiiri (listojen kulmien leikaamiseen)
- Pistosaha
- Pora
- Hiomakone
- Saha
- Ruuvareita


Etolan teollisuus puolelta käytiin hakemassa pleksi levyn pala. Meillä kävi hyvä tuuri, koska Etolassa oli juuri sopivan kokoinen (noin 165 x 200cm 3mm paksu) "jämä" pala. Saimme sen 60e hintaan. Normaali hinta olisi ollut 32e neliö.

Maalarinteipit laitettiin pleksin päälle kahdesta syystä. Teippiä pitkin on helppo sahata suoraan ja teippi estää pleksin lohkeilun. Pistosaha on pleksin leikkaamiseen paras työkalu ja reunojen hiomiseen hiomakone.
DSC01691.JPGDSC01695.JPG

Listaksi valittiin pyökkilista joka on kokoa 32x32x2600mm ja sen ostimme Bauhaus:sta ja se maksoi noin 4,3e kpl ja listaa tarvittiin 4 kpl.

Listojen sahaaminen kävi helposti rautasahan terällä, koska tavallinen saha on turhan "järeä".
Listat sahattiin jiiriä apuna käyttäen, jotta kulmista tulee tarkasti 45°.
Toisessa kuvassa on listojen testailua.
DSC01830.JPGDSC01833.JPG

Takaseinän ja pohjan tueksi haettiin lastulevyä Starkilta josta levyt saa näppärästi mittoihinsa leikattuna. Kaksi levyä (100x60cm, 100x61,1cm) maksoi yhteensä 4e leikattuna.

Pleksi on aina suojattu suojamuovilla joka pitää poistaa ennen käyttöä.

Se miksi terraariosta tulee näin korkea selviää teille myöhemmin.
DSC01834.JPGDSC01836.JPG

Pohjalevy laitettiin lastulevyyn kiinni neljällä pienellä ruuvilla.
DSC01839.JPGDSC01846.JPG

Takaseinä kiinnitettiin pohjalevyyn pienillä ruuveilla. Ruuveille pitää lastulevyyn porata pienet reijät ennen ruuvaamista, koska lastulevy on senverran pehmeää puuta että se muuten lohkeaa.
DSC01850.JPGDSC01852.JPG

Pohjalistat liimattiin kiinni pohjalevyyn tavallisella puuliimalla, jota saa halvalla Biltemasta.
Viimeisestä kuvasta voi nähdä vähän terraarion kokoa.

Pleksit kiinnitettiin toisiinsa silikonilla. Tämä akvaarioille tarkoitettu silikoni maksoi 7,5e (Bauhaus)

Sivu- ja ylälistojen kiinnitys silikonilla. Kirjat tukevat listoja ekassa kuvassa. Vikassa kuvassa on hieno teippiviritys tukemassa listoja silikonin kuivumisen ajan.
DSC01879.JPGDSC01884.JPGDSC01885.JPG

Ja näistä kuvista selviää miksi terraariosta tuli näin korkea. Toisen kerroksen leveydeksi tuli 2/3 osaa eli 66cm. Toisesta kerroksesta tippumisen estämiseksi rakennettiin seinä (31x60cm).

"Rappuset" toiseen kerrokseen tehtiin 15x60cm kokoisesta pleksin palasta, joka päälystettiin samankokoisella kumimaton palalla (Etolasta 1e).
DSC01931.JPGDSC01949.JPGDSC01955.JPGDSC01959.JPG

Toinen kerros päätettiin kiinnittää puisilla L:n muotoisilla kannakkeilla. (Hong Kong 3,2e kpl)
DSC01990.JPGDSC01991.JPGDSC01992.JPG

Toista kerrosta vahvistettiin 11mm paksulla lastulevyllä. (2,6e Starkki)
Kulmista otettiin pienet palat pois kulmissa olevien silikonisaumojen takia.

Rappuset ja toisen kerroksen seinä kiinnitettiin pianosaranalla (Hong Kong 4,6e).
Sarana kiinnitettiin pleksiin pienillä 2x6mm ruuveilla ja levyyn sarana laitettiin kiinni pienillä puuruuveilla. Levyyn tehtiin pienet kolot ruuvien kannoille.

Vilkku tarkastaa tulevan asuntonsa ensimmäistä kertaa ja on tyytyväinen työn laatuun.
DSC02046.JPG

Toinen kerros rakennettiin sellaiseksi että sen voi helposti irroittaa. Magneetit laitetiin pitämään toista kerrosta paikoillaan (Hong Kong 1,75e)
DSC02047.JPGDSC02048.JPGDSC02049.JPG

"'Rappusten" päällyste kiinnitettiin pleksiin pikaliimalla.
DSC02050.JPGDSC02053.JPG

Ensimmäinen toisen kerroksen sovitus yritys.
DSC02068.JPG

Kuvasarja terraarion sisustamisesta.

Muutamia yksityiskohtia.

Vilkku ensimmäistä kertaa uudessa kodissa.

Ensimmäinen yö nukuttiin "taivas alla" vaikka oma nukkumapaikkakin oli Vilkulle tehty.
DSC02174.JPG

Pieniä parannuksia:
- Yläkerroksen seinään maisema kuva.
- "Rappusten" suulle lisättiiin pikku seinät (15x15cm, 10x15cm) putoamisen estämiseksi.
- Muutama isompi kivi lisättiin alakertaan korkeus erojen lisäämiseksi.
DSC02289.JPGDSC02291.JPGDSC02292.JPG

Terraario tuli maksamaan 107,05e (n. 636mk)